Logo

Jäseneksi

Suomen Ensihoitoalan Liitto ry on terveyden- ja sosiaalihuoltoalan tutkinnon suorittaneita, pelastajatutkinnon suorittaneita ja terveyden- ja sosiaalihuoltoalan opiskelijoita yhdistävä liitto, jonka tarkoituksena on Tehyn yhteistyöjäsenenä osallistua jäsenistönsä ammattien kehittämiseen sekä pyrkiä lisäämään jäsenistönsä ammattitaitoa ja -tietoa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto toimii:

Järjestäytymällä oman alan erikoisliittoon saat kaiken mahdollisen tarvittavan tuen kentällä kysymyksiin, jotka koskevat oman ammatin tuomia kysymyksiä. Kentällä sinua neuvovat useat paikallisyhdistykset sekä liiton hallituksen jäsenet, joiden nimet ja yhteystiedot löydät näiltä sivuilta ja Ensihoitaja -lehdestä.

Liiton jäseniksi voivat liittyä kaikki em. koulutuksen saaneet henkilöt. Lisäksi liiton jäseniksi voivat liittyä muussa työssä olevat tai ansiotyöstä poissaolevat em. koulutuksen saaneet henkilöt. Liiton jäsen voi myös kuulua toiseen yhteistyöjäsen- tai muuhun järjestöön.

Liiton jäsenmaksusta päättää vuosittain liiton sääntömääräinen vuosikokous.






Copyright © Suomen Ensihoitoalan liitto ry