Suomen Ensihoitoalan Liitto ry

Suomen Ensihoitoalan Liitto ry (Förbundet för Akutvård i Finland rf) on moniammatillinen, ensihoidon ja immobilisaatiohoidon asiantuntija sekä ensihoidon parissa työskenteleviä ja sitä opiskelevia yhdistävä järjestö. Liitto toimii myös Tehy ry:n  yhteistyöjäsenjärjestönä.

Uutiset

28.11.2018 12.00

Tiedote: Ensihoitaja-lehti ja Systole-lehti yhdistyvät

Ensihoidon printtimedia keskittyy Systole-lehteen

Ensihoitaja-lehti ja Systole-lehti yhdistyvät. Toimitukset keskittävät voimansa kahden lehden sijasta yhteen lehteen, joka jatkaa nimellä Systole. Uuden Systolen jakelulistalla on yli 4000 nimeä.


"Systole vahvistuu lehtien liitossa joka tavalla. SEHL tuo mukanaan aimo annoksen asiantuntijuutta ja substanssiosaamista. Jatkossa lehti myös tavoittaa ensihoitokentän huimasti paremmin. Emme huutele enää omista poteroistamme, vaan viestimme yhdessä. Yhdessä tavoitamme ihmiset paremmin ja uskomme sen olevan aiempaa vaikuttavampaa", Systolen päätoimittaja Marko Partanen sanoo.


"Yhteistyössä on merkittäviä synergiaetuja. Alallamme Suomessa on pienet piirit. Uuden yhteistyön avulla tavoitamme alan ihmisiä entistä enemmän. Sekä minä että koko SEHL olemme intoa täynnä alkavasta historiallisesta yhteistyöstä. Kun Systole ottaa vastuun lehden toimittamisesta, pääsemme keskittämään liitonkin voimavaroja paremmin ydintehtäväämme", SEHLin puheenjohtaja Juha Hyötyläinen sanoo.


Uusi Systole jatkaa riippumattomana mediana ja sen sisältöä tuotetaan edelleen journalistisin perustein. Poikkeuksena SEHL julkaisee lehdessä omia sivujaan, joiden sisällöstä vastaa liitto itse. SEHL käyttää sivualaa joka toisessa lehdessä muutaman sivun verran. Pääosa, yli 90 prosenttia, sisällöstä julkaistaan kuten aiemminkin, riippumattomasti. "Vuosien varrella kertomamme viestit ovat kulkeneet hyvin samansuuntaisina. En usko, että sisällöt tulevat törmäämään", Partanen sanoo.

"Nyt kaikki Systolen lukijat pääsevät tutustumaan myös siihen, mitä SEHLissä touhutaan. Systole on meille sekä näyteikkuna että näköalapaikka", Hyötyläinen sanoo.


Ensihoidon erikoislehti Systole on perustettu vuonna 1983. Sitä kustantaa Suomen Ensihoidon Tiedotus Oy.


SEHL Suomen Ensihoitoalan Liitto ry on perustettu vuonna 1968. SEHL on Tehyn yhteistyöjäsen, jonka tarkoituksena on osallistua jäsenistönsä ammattien kehittämiseen sekä pyrkiä lisäämään jäsenistönsä ammattitietoa ja -taitoa.


Lisätietoa

Systole, Marko Partanen, 0400 674 208, marko.partanen@systole.fi

SEHL, Erik Lydén, 050 5262 800, erik.lyden@gmail.com

ensihoitaja ja systol


Palaa otsikoihin



Tulevat tapahtumat


Mikkeli 2019